Skip to main content

Arto Halosen elokuva

Onnellisempi kuin yksikään meistä?

Prinsessa on tositapahtumiin perustuva valovoimainen elokuva Anna Lappalaisesta. Prinsessaksi julistautunut Lappalainen vietti potilaana Kellokosken mielisairaalassa yli 50 vuotta parantaen ja ilostuttaen ympäristöään poikkeuksellisen persoonansa kautta.

Prinsessa-elokuva

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian henkilökunnalle ja muille potilaille selviää, että Lappalainen kärsii voimakkaasta harhasta. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.

Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth (Krista Kosonen) ja joukko potilastovereita (mm. Peter Franzen ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin - ja perheen.

Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pääse sovintoon siitä, onko Prinsessan harhan kanssa myötäeläminen parhaaksi Lappalaiselle. Lääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann) kannattaa moderneja hoitomuotoja, ja uusi keksintö, lobotomia, tekee tuloaan myös Suomeen

Ajankohtaista

14.8.2025
Prinsessa nähdään ensi viikon sunnuntaina 24.08.25 klo 20:00 Lapinlahden elokuvajuhlilla! Esitys järjestetään Lapinlahden puutarhapihalla, ja paikalla on myös elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja A…
30.8.2021
Prinsessa-elokuva keräsi Kellokoskelle 300 katsojaa lauantaina 21.8.2021, kun elokuva esitettiin Pop Up Kinon järjestämän kaikille avoimen elokuva-pikniktapahtuman ulkoilmanäytöksessä Kellokosken sai…
20.12.2013
Arto Halosen ohjaama ja suursuosion saavuttanut Prinsessa-elokuva saa ensi-esityksen televisiossa Tapaninpäivänä. Elokuva esitetään MTV3 kanavalla 26.12. klo 19.10. Prinsessa on tositapahtumiin p…
14.1.2013
Lehdistötiedote 14.1.2013, vapaa julkaistavaksi heti. Arto Halosen menestyselokuvasta musikaali – Arto Halonen ohjaa Prinsessa-musikaalin Tampereen Työväen Teatterille Arto Halosen ohjaama Prinse…
10.1.2013
Lehdistötiedote: 10.01.2013: Prinsessa esillä Varsovan mielenterveyskonferenssissa Arto Halosen ohjaama Prinsessa-elokuva esitetään Puolassa vuosittain järjestettävässä mielenterveyskonferenssiss…